"pasear"

suom. kulkea, kierrellä

Löysin keskiviikkona aivan loistavan selvitymiskeinon koti-ikävää vastaan.
Olin sopinut tapaamisen Madridin keskustaan Solin lähelle erään toisen Erasmus-vaihtarin kanssa, ja saavuin tapaamispaikalle aivan liian aikaisin, minkä johdosta menin tappamaan aikaa pyörimällä keskustan putiikeissa. Jostain käsittämättömästä mielenhäiriöstä johtuen päädyin pyörimään paikalliseen H&M:ään (mielestäni pitäisi edes vähän kovemmin yrittää haahuilla vähän harvinaisemmissa liikkeissä kuin Henkkamaukalla, jos sitä kerran Espanjaan asti matkustetaan), mutta ah, kuinka kotoinen fiilis siitä tulikaan!
Enemmän tai vähemmän (no, sanotaanko että ennen kaikkea enemmän) samat tuotteet kuin Suomessakin, tungeksivia teinilaumoja, musiikki liian kovalla, liian ahtaat käytävät ja aivan yhtä mielekuvitukseton sisustus kuin Jyväskylänkin liikeessä... Siis voi kuinka tulikaan kotoisa fiilis, ympärillä puhuttu kieli vaan oli eri, mutta eihän sitä sen musiikin jytkeen alta kuitenkaan kuulunut.
Mutta ahdistusta minussa sen sijaan herätti se, kuinka hirveän suuri Madridin H&M on, siinä nimittäin on 5 kerrosta! Pyörin eilen, eli lauantaina, keskustan liikkeissä, eikä minun tajutaani vieläkään mahdu, miten isoja liikkeet täällä ovat. Ehkä vastaiskuna tälle minä ostin ainoastaan pienistä, paikallisista liikkeistä ostokseni.
Hah haa, siitä saatte, suuret ketjuliikkeet!

Tässä vaiheessa olisi ehkä paikallaan selittää, miksen ole saanut (taaskaan) kirjoitettua tällä viikolla enempää. No oikeastaan se johtuu vain siitä, että en ole puuhannut sen kummempaa kuin käynyt täällä kuntosalilla, yliopistolla ja elänyt kaiken kaikkiaan hyvin tavallista arkea.
Kuntosalista voisin selittää sen verran, että menin tosiaan kämppikseni mukana "kuntosalille", jossa hän käy 5 kertaa viikossa, eli jokainen arkipäivä. Kyseinen paikka osoittautui varsin erilaiseksi kuin mitä osasin odottaa: yksi harjoittelu kerta kestää vain 30 minuuttia, mutta siinä ajassa käymme kahteen kertaan kaikki kuntosalilaitteet läpi ja vaihtojen välissä teemme erilaisia lihaskuntoliikkeitä. Kaikki on tarkoitus tehdä mahdollisimman nopeasti ja paljon voimaa käyttäen, minulla olikin sinä ihmettä, että koko ajan kun harjoittelen, vieressä seisoo espanjalainen nainen (eli siis ohjaajamme) karjumassa: "Más rapido, Ana, más fuerte, guapa... Qué niña tan buena tú eres, muñequita." (suom. "Nopeammin, Ana, voimakkaammin, kaunis. Kuinka kiltti tyttö oletkaan, nukkepieni." On siinä kyllä meikäläisellä ollut totuttelua siihen, kuinka täällä tuntemattomat saattavat tulla sanomaan sinua "guapaksi" tai jollakin muulla vastaavalla nimellä. Täällä ei myöskään ole samalla tavalla "oman tilan" käsitettä kuin Suomessa, vaan puolitutut ja lähes tuntemattomat saattavat tulla koskettamaan tarttumalla esim. olkapäästä kiinni.

Retiron puiston varsinainen sisäänkäynti... Aika vaatimaton, eikö?

Mutta nyt kerron lisää tämän sunnuntain ohjelmasta. Eilen vietin päivän siis pyörimällä keskustan kaupoissa, juttelemalla perheelleni Skypessä, kirjoittelemalla valtavan pinon postikortteja ja käymällä lenkillä. Tänään säänkin ollessa varsin ihanteellinen päätin suunnistaa "Buen Retiron" puistoon, jossa myös monet paljasjalkaiset madrileñot (siis paikalliset) käyvät sunnuntaikävelyllä ja piknikillä. Aluksi suunnittelin, että kävisin ennen reissua kyseiseen puistoon katsomassa myös jotain muita nähtävyyksiä, mutta muutin sittenkin mieltäni. Raahasimme nimittäin kämppikseni kanssa aamupäivällä kellarikomeroomme ylimääräisiä tavaroita (kuten matkalaukkuni, nyt kun olen tullut siihen tulokseen, etten taida ihan heti karata takaisin Suomeen.. Heh), ja tässä episodissa meni kuitenkin jonkin verran aikaa. Ajattelin myös, että koska minulla on aikaa lähes 10 kuukautta tutustua kaikkeen, mikä minua kiinnostaa Madridissa, olisi silkkaa tyhmyyttä yrittää tunkea monta asiaa samalle päivälle. Paljon järkevämpää onkin tutustua aina huolella yhteen kohteeseen kerrallaan. Käytyäni nyt Retiron puistossa, olen hyvin tyytyväinen siihen, etten tunkenut tälle päivälle muuta ohjelmaa: pyörin kyseisessä puistossa oikeastaan koko iltapäivän ja otin lähes 160 kuvaa! (Ja ei, en tylsistytä teitä näyttämällä joka hiton kuvaa, vaan yritin valita noiden kuvien joukosta lähinnä omat suosikkini.)

Puistossa oli luonnollisesti valtavan paljon patsaita, mutta tämä oli yksi suosikeistani. Tästä pienestä kuvasta sitä ei ehkä huomaa, mutta taustalla on erikseen hevosen selässä oleva  mies, joka kuuluu myös siis tähän samaan asetelmaan. Ihastuin kovin tämän asetelman moniulotteisuuteen.

Retiron puistoa nimitetään monesti myös Madridin keuhkoiksi, eikä syyttä. Puisto on todella iso alue, jota suojellaan huolella: itsekin näin skoottereilla liikkuvia puistonvartijoita moneen otteeseen yhden iltapäivän aikana. Puisto on jaettu eri alueisiin, joissa on omat nähtävyytensä, ja puistossa on myös aivan nimetyt kadut. Pidin kyllä karttaa koko ajan mukana (tämä tyttö on jo oppinut jo läksynsä), mutta ihme kyllä minun ei tarvinnut käyttää sitä, vaan löysin etsimäni (ja myöhemmin myös tieni ulos) ihan vain haahuilemalla ympäriinsä.
Puistoon pääsee todella helposti metrolla, sillä Retiron pysäkki on oikeasti ihan puiston vieressä. Itse saavuin puistoon Alcalán portin puoleisesta päädystä, sillä halusin nähdä kyseisen monumentin vielä päivänvalossa (minusta löytyy tosiaan tästä blogista jo kuva kyseisen portin edestä).

Sisäänkäynnillä parveili vaikka minkälaisia kauppiaita ja onnenonkijoita, minuunkin suunnilleen tarttui kiinni vanha espanjanlainen mummo, joka yritti tyrkyttää "kaunokaiselle onnea tuovaa neilikkaa". Tästä koitoksesta selvittyäni lähdin siis tutkimaan puistoa, ja nämä ensimmäiset kuvat ovat puiston osasta, jonka nimi oli "El Bosque de recuerdo" (suom. "Muistojen metsä"), mikä oli minusta erittäin kaunis ja sopiva nimi tälle puiston osalle. Tässä osassa oli paljon hämäriä sokkeloisia polkuja, ja patsaita tuntui löytyvän vaikka miten yllättävistä paikoista.

"Casita del Pescador" eli suomeksi "kalastajan mökki". Jos kalastajilla on näin hienot lukaalit muka mökkeinä, niin meikäläinen vaihtaa alaa tällä punaisella minuutilla!

Haahuillessani onnellisena ympäri kaunista puistoa kuulin jonkun kutsuvan minua kohtalokkailla "hola guapa"-sanoilla. Kaksi tummaihoista nuorta miestä istuivat polttelemassa viereisellä puistonpenkillä, ja yrittivät aloittaa minun kanssani keskustelua kyselemällä mistä olen: itse he ehdottivat (jostain minulle täysin tuntemattomasta syystä), että olenko kenties roomalainen. Tähän vielä mutisin vastaukseksi "ei", mutta kun he alkoivat kysellä poltanko, tai haluaisinko polttaa heidän kanssaan hasista, vastaukseni oli yhä kiihtyvä kävelytahti. Tässä vaiheessa tulin siihen tulokseen, että joku paikka, jossa on enemmän ihmisiä, voisi olla parempi  (ja ennen kaikkea turvallisempi) vaihtoehto. Olin myös varsin kiitollinen, että olin kerrankin laittanut tapojeni vastaisesti jalkaani matalakantaiset ballerinatossut  kuunnellessani miesten "no te vayas, mamita"-huutoja (suom. "älä mene, murunen") minun vauhtini vain kiihtyessä.



Alfonso XII:n monumentti, todella suosittu paikallinen aktiviteetti on vuokrata vene ja mennä soutelemaan monumentin edessä olevalle lammelle. Nytkin paikalla oli väkeä todella sankoin joukoin.

Päädyinkin sitten Alfonso XII:n muistomerkille, jossa väkeä oli kuin pipoa. Monumentilla oli paljon upeita patsaita, itse kuvasin aivan innoissani mm. antiikin kreikkalaisia muusia esittäviä patsaita. Koska tiedän, että kaikkia patsaat eivät ehkä kiinnosta yhtä paljon kuin minua, tyydyn laittamaan vaan tämän yleiskuvan monumentista. Tämä paikka on mahdollisesti kuuluisin paikka Retiron puistossa, ja hyvin kuvattu. Olihan se hieno, joskin mahtipontinen, mutta itse löysin puistosta muita kohteita, jotka viehättivät minun silmääni vielä enemmän.

Tämä kuva on osa rakennuksesta, jota käytetään lähinnä vaihtuvien näyttelyiden tilana, ainakin minun käsittääkseni. Tämä kuva on oikeastaan rakennuksen takaa, mutta minua viehättivät nuo mosaiikit.

Yksityiskohta edellisen kuvan mosaiikeista. Valitsin tämän kohdan kuvattavaksi siitä syystä, että asun tosiaan täällä Madridissa Moncloan kaupunginosassa.

Lupaan, että tämä on (tälle päivälle) viimeinen kuva mosaiikeista. Tämäkin kuva on samasta rakennuksesta, tällä kertaa eri puolelta. 

Yksi ehdottomista suosikkipaikoistani Retiron puistossa oli "Palacio de Cristal" eli Kristallipalatsi. Ei sitä aivan kristallista oltu tehty, mutta lasista kuitenkin, ja se oli kauneimpia rakennuksia, joita olen nähnyt. Todella kaunis ja hyvin ainutlaatuinen, sillä se oli minusta paikka, jota ei kuvittelisi elävässä elämässä edes näkevänsä, vaan  sen kuvittelisi kuuluvan pikemminkin vain unien maailmaan. Ja kuitenkin se on valitettavasti juuri niitä rakennuksia, jotka eivät kuvissa näytä miltään, vaan ne pitäisi nähdä itse, jotta voi ymmärtää niiden kauneuden. Siitä syystä laitan tähän vain yhden yleiskuvan kyseisestä rakennuksesta, jonka perusteella toivon teidän saavan edes jonkinlaisen käsityksen tästä upeasta rakennuksen, ja ymmärtävän, että kyseessä ei ole aivan mikä tahansa puutarhamaja.

Palacio de Cristal kokonaisuudessaan ja kaikessa komeudessaan.

Pyörin pitkään Palacio de Cristalin lähistöllä, ja hämmennyin kovin kuullessani siellä epäilyttävästi kansanmusiikilta kuulostavaa soittoa. Seuratessani musiikkia löysin läheltä aukion, jossa oli ryhmä meksikolaisia kansantanssijoita täysissä esiintymistamineissa pyörähtelemässä. Minua tämä löytö riemastutti kovin, ja totta kai minun piti ikuistaa myös tämä hetki. Kuljin muuten valehtelematta koko iltapäivän kamera kourassa ja valmiina kuvaamaan, mistä syystä paikalliset varmaan katsoivat minua nenää pitkin ja lähinnä japanilaiset turistit tunsivat samaistuvansa minuun, mutta mitäpä siitä. Puistossa tuntui muuten olevan melko vähän turisteja, ja suorastaan yllättävän paljon paikallisia.

Meksikolaisia kansantanssijoita, ihmetyttämään jäi vain se, mitä he mahtoivat polttaa heidän keskellään olevassa maljassa... Heh.

Ikuistin myös läheltä löytyneen majan, joka oli oikeasti joku turistikrääsäkioski, mutta minulle tuli tästä paikasta mieleen ihan Etelä-Amerikka.

Toinen suosikkipaikkani Retirossa oli "La Rosaleda" eli Retiron ruusutarha. Olisin voinut olla siellä ikuisuuden ihastelemassa kauniita ruusukujia ja nauttimassa siitä tuoksusta, se ruusujen tuoksu oli nimittäin aivan mieletön! Löysin itsestäni myös luontokuvaajan, sillä räpsin aivan innoissani lähikuvia eri ruusulajikkeista ja kuljin kyseisellä alueella todella pitkään. Olisin varmaan ollut ruusutarhassa fiilistelemässä pidempäänkin, mutta minua tuli "jututtamaan" taas siihen kuuluisaan "qué tal, guapa"-tyyliin ryhmä espanjalaisia miehiä, jotka olisivat halunneet ottaa minusta kuvan heidän kanssaan, ja yrittivät saada minua mukaansa juomaan lasilliset sangriaa. Tässä vaiheessa tulin siihen tulokseen, että eiköhän ruusutarha ole kuvattu ja nostin kytkintä.

La Rosaleda ja viaton japanilainen tyttö, joka joutui paparazzikuvani uhriksi. Pahoitteluni hänelle.

La Rosaledan suihkulähde, josta yritin saada fiksun kuvan ilman suihkulähteen reunalla paidatta paistatellutta miesturistia. No, ainakaan hän ei tullut kuvaan ja se on hyvä!

La Rosaledan jälkeen päädyin sattumalta paikalle, josta kuulin jo aikoja sitten ja päätin jo silloin, että "tuonne minun on sitten aivan pakko päästä". Kyllä, kyseessä on tietysti maailman ainoa langenneelle enkelille eli Luciferille omistettu patsas. Olin aivan fiiliksissäni löytäessäni sen, eikä tajuntaani millään mahtunut se fakta (eikä mahdu vieläkään), että olin oikeasti ainoa ihminen kuvaamassa kyseistä patsasta! Aukio oli nimittäin täynnä paikallisia, jotka harjoittelivat rullaluistelua välittämättä tuon taivaallista kärsivästä Luciferista.
Siis mitä ihmettä?

Yleiskuva langenneesta enkelistä...

...ja tietysti vielä piti ottaa lähikuvakin, kun kerta löysin paikalle.

Löydettyäni kyseisen patsaan oli jo melko tyytyväinen kiertelyni tuloksiin, sillä olin ehtinyt nähdä kaikki ne paikat, jotka olin halunnutkin nähdä. Siispä suunnistin lähemmäs puiston uloskäyntiä, mutta loppujen lopuksi minun oli pakko jäädä vielä hengailemaan auringonpaisteessa puistonpenkille joksikin aikaa, sillä lähellä oli soittamassa vanha mies jazzia saksofonilla. Voin kertoa, että se oli niitä hetkiä elämässä, jolloin aika olisi saanut hetkeksi pysähtyä. Oli muutenkin hauskaa kuunnella puistoa kierrellessä, kuinka paikalliset saattoivat hengaillessaan puistossa soittaa samalla kitaraa ja lauleskella.

Ei, emme ole siirtyneet aikakoneella antiikin Kreikkaan, vaan olemme yhä nykyaikaisessa Madridissa.

Tässä osassa puistoa hengasin tosiaan kuuntelemassa jazzia ja ottamassa aurinkoa. Ei hullumpi tapa viettää sunnuntaita, eikö?

Mutta nyt on kyllä mentävä, sillä olisi tarkoitus käydä vielä nopealla lenkillä ja opiskella hieman espanjaa tämän illana aikana. Yritän palata taas bloggaamaan mahdollisimman pian, sillä minulla on kyllä mielessä monia aiheita, joista voisin kirjoittaa postauksen. Toivottavasti jaksoitte lukea tämän megapostauksen, joka on ehkä hieman sekava, mutta antakaa se minulle anteeksi, aloitin kirjoittamisen heti palattuani puistosta ja tähän on jo nyt mennyt hyvä tovi sunnuntai-illastani.

Mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille, ja hyvää yötä (siellä Suomessahan on kohta jo yö)!

P.S. Tämä kuva on omistettu Marille, joka kuitenkin stalkkaa tätä blogia:


"To Mari, from Ansku with all my love." <3