"el fin de semana"

suom. "viikonloppu"

Vanha tietokoneeni sitten otti ja hajosi. Edellisenä iltana se vielä toimi (lähes) moiteettomasti, tai no, ainakin yhtä hitaasti kuin aina. Mutta seuraavana aamuna se ei enää käynnistynyt, vaikka yritti mitä. Ehdin elää viikon ilman tietokonetta, ennen kuin tämä uudempi versio saapui postissa vanhempieni lähettämänä. Uskokaa pois, se oli piiiitkä aika. Laitoksemme kirjaston henkilökunta varmaan ehti jo kirjata minut jollekin mustalle listalle, sillä hengasin jatkuvasti Facebookissa kirjaston koneilla, jotka on ensisijaisesti tarkoitettu tieteellisesti ja opintopisteellisesti hyödyllisen tiedon etsimiseen.

Joku voisi kai sanoa tätä koneen hajoamista karma laiksi: olin valittanut koneeni hitautta ja vanhuutta jo pitkään (ehdin antaa sille jo lempinimen "Kilpikonna"), mutta silti uhosin pärjääväni aivan hyvin sen kanssa loppuun asti täällä vaihdossa, mutta toisin kävi. Kaiken kruunasi tietysti se, että myös kännykäni espanjalaiseen liittymään tuli jotain häikkää, eikä sekään toiminut pariin päivään. Myös mp3-soittimeni akku ladataan tietokoneen kautta, joten sekään ei toiminut enää viimeiseen 5 päivään. Kaiken lisäksi olen itse ollut jossain flunssan ja allergian välimaastoa muistuttavassa tilassa myös kyseisen viikon, joten voidaan sanoa ihan rehellisesti, että joskus viime viikon torstaina ketutti aika reilusti. Siitäkin huolimatta, että eräs suomalainen ystäväni oli ollut muutaman päivän kylässä edellisenä viikonloppuna, ja meillä oli suorastaan eeppisen mahtavaa.

(Kehtaako tässä myöntää ääneen, että tämä flunssatauti mitä todennäköisemmin siitä, että törmäsimme ystäväni kanssa ranskalaiseen vaihtarikaveriini Vivieniin ja tämän ystäviin Retiron puistossa, ja jotenkin päädyimme soutelemaan puiston tekolammelle Vivienin ehdotuksesta, vaikka ilma olikin melko viileä ja välillä jopa sateinen. Päädyimme vielä sen jälkeen baariin katsomaan jalkapalloa paikallisten pappojen sekaan, ja ilta jatkui vielä pitkälle yöhön suomalaisten ystävieni kämpillä... Lisätään tähän vielä sekin, että myös seuraavat pari päivää tuli oltua menossa vaikka missä, ja kotona käytiin lähinnä kääntymässä, joten ei se loppujen lopuksi liene niin hirveä ihme, että seurauksena tuli flunssa.)

Minä ja Vivien Retiron lammella. Tykkään itse tästä kuvasta ihan hirveästi, tästä tuli mahtavan 70-lukulainen näiden värien ruskeasävyisyyden ja lievän sumuisuuden takia. (Kuvaaja tosin väitti kuva taiteellisuutta "vahingoksi".)

Viime viikonlopun suunnitelmat menivät siis täysin uusiksi, sillä olin alun perin suunnitellut viettäväni viikonlopun opiskellessa, koska suomalaiset ystävänikin olivat tuolloin reissussa. Tämä osoittautui kuitenkin mahdottomaksi, sillä kaikki tarvittavat tiedostot olivat totta kai jo pois nukkuneella koneellani.
Törmätessäni kuitenkin historian laitoksella taas Vivieniin, itkin (lähes kirjaimellisesti), etten halua viettää koko viikonloppua yksin kotona pitäen ruumiinvalvojaisia tietokoneelleni. Jotenkin tilanne päätyi sitten siihen, että perjantai-iltana suuntasin suoraan luennolta kuntosalin sijasta istumaan terassille Vivienin, hänen kavereidensa, kaverin kämppiksen ja tämän kämppiksen äidin kanssa juomaan sangriaa. Mistä suuntasimme tapaspaikkaan, tapaspaikasta yökerhoon ja yökerhosta toiseen... Jossain vaiheessa löysin itseni tanssimassa mojitolasi kädessä "Gangsta's Paradisea", ja kotona olinkin sitten vasta aamukuudelta, vaikka alun perin luulin olevani kotona ihan viimeistään iltakuudelta.

Mutta se ilta (tai no, yö) oli jotain niin mahtavaa.

Välillä pitää juosta baarista toiseen nauttimaan ilmaisista drinkeistä, ja ranskalaisten vieraanvaraisuudesta johon kuuluun se, että jokaisen käteen ilmestyy jossain vaiheessa tequila tai viinilasi ilman, että takaisin maksamisesta tulee ikinä enää mitään puhetta.
Välillä tulee myös tanssia monta tuntia putkeen revitellen niin tunteella, että koko lantion seutu on jumissa ainakin 4 päivää jälkeenpäin ja vaatteet liimautuvat hiestä vartaloon. (Ja saat kuunnella monta päiväää jälkikäteen: "Mä en edes tiennyt, että sä tanssit niin hyvin!"
Välillä täytyy myös laulaa Lady Gagaa niin antaumuksella, että herätät varmasti koko korttelin asukkaat. (Ja siitä saat kuulla suunnilleen joka päivä jälkeenpäin: "Mä en tiennyt, et sä osaat laulaa niin hyvin! Laula taas "Paparazzi"!)
Toisin sanoen, välillä täytyy pitää niin hauskaa, että muistat sen varmasti koko ikäsi. Bileet mallia "ex tempore" ovat niin monesti niitä ihan parhaita.

Villa Rosa-ravintola oli lauantai-illan tärkein ohjelmanumero, ja ravintolan sisustus oli hieno, vaikka minun makuuni ehkä vähän överi. (Näistä seinämosaiikeista toki pidin kovasti.) Paikka oli muutenkin varsin turistirysä, ja sen huomasi mm. tarjoilijoiden tylyydestä.

Onneksi esiintyjät olivat rautaisia ammattilaisia, jotka selvästi nauttivat työstään.

Tämä señora oli kyllä sellainen espanjaisdiiva, joka osasi ottaa yleisönsä ja yleisö oli myös ihan hulluna häneen.

Ja tämä señor puolestaan veti esityksensä niin tunteella, että siinä kyllä jäi ihan suu auki tuijottamaan hänen performanssiaan. Myös laulaja ja kitaristi olivat loistavia. No, kukapa ei rakastaisi espanjalaista kitaraa?

Lauantaina ajattelin sitten viettää rauhallisen koti-illan, ja päivän sainkin suhteellisen rauhallisesti käyntiin siivoamalla, pesemällä pyykkiä, käymällä kaupassa ja kunnon juoksulenkillä. Suihkusta päästyäni tein sen "kohtalokkaan virheen", että soitin Vivienille kiittääkseni hauskasta illasta, mikä johtikin puolestaan siihen, että hän ilmoitti meidän tapaavan vielä samana iltana Solin aukiolla kello kymmeneltä ilman mitään muttia. Perille päästyäni minulle valkeni, että me olimme menossa erääseen ravintolaan flamenco-iltaan, mikä oli kyllä tosi hauskaa ja sytytti minussa taas haaveen oppia joskus flamencoa. Sitä paitsi pitäähän Espanjassa olessa käydä ainakin jossain vaiheessa katsomassa flamencoa. Kodin sijasta päädyimme jatkamaan iltaa viinin, Jacques Brelin ja Kirkan (!!!) parissa erään ystävämme luo. Ja kyllä, kotona oltiin taas jossain siinä kuuden kieppeillä. Seuraavana päivänä raahauduin läheiseen puistoon nauttimaan auringon paisteesta, ja opiskelun sijaan jämähdin makaamaan aurinkoon evääni liikauttamatta, taisipa tuo lepo kyllä silloin tulla ihan tarpeeseen.

Nyt olen taas onnellinen tietokoneen käyttäjä, ja aion ihan oikeasti hoitaa nyt niitä opiskelujuttuja kun minulla kerran on kone taas käytössä (ja kun Vivienkin lähtee käymään kotonaan Ranskassa), mutta tällä tarinalla on opetus: välillä on parempi unohtaa arkirutiinit ja tehdä sitä, mitä huvittaa. Elämässä jää kokematta niin paljon, jos aina valitsee sen tutun ja turvallisen vaihtoehdon.

Sunnuntaini vietin näiden maisemien parissa. Kuvat on siis otettu ihan meidän asunnon lähellä olevassa "Dehesa de la Villa"-nimisessä puistossa, joka on ainakin ohi mennen mainittu blogissani muutamaan otteeseen. Täällä minä käyn siis aina juoksulenkillä, ja voin sanoa, että nämä puitteet ovat siihen mitä parhaimmat: näkymä avautuu upeasti yli Madridin kaupungin, ja minun on kyllä  pakko käydä kuvaamassa täällä vielä maisemia.

"echarse menos de alguien"

suom. ikävöidä tai kaivata jotakuta

Viime aikoina olen viettänyt aikaa seuraavilla tavoilla:

• Helmikuun viimeinen viikonloppu oli häkellyttävän lämmin, mikä johti tietysti siihen, että menimme ensin juomaan viiniä puistoon, sieltä terassille, sieltä katsomaan jalkapalloa baariin, ja sieltä trendikkäämpään baariin mojitoille. Ilta siis vähän venähti, mutta oli se kyllä sen arvoista.

• Seuraavana päivänä saimme vielä raahattua itsemme El Rastron torille, josta löysin synttärilahjan ystävälleni ja kiinalaisen antiikkipiipun itselleni. Jokainen, joka tuntee rakkauteni xxxHOLiC-mangasarjaa kohtaan tietää, että olen haaveillut juuri sellaisesta piipusta, vaikka en poltakaan itse enkä myöskään aio aloittaa. Mutta voi kun se piippu on HIENO!

• lintsannut luennoilta ja kuntosalilta...

• ..ja viettänyt sen sijaan Madridissa vierailleen perheeni kanssa laatuaikaa.

• hypettänyt Tähtien sotaa veljeni kanssa El Corte Inglés-tavaratalon yläkerrassa, jonne on jostain syystä lyöty pystyyn kunnon näyttely tämän George Lucasin lempilapsen kunniaksi. Saattaa olla, että myös intouduimme vähän liikaakin eläytymään mukaan, mikäli kamerastani löytyneistä kuvista voi mitään päätellä. Niin, ja MINÄ, joka pidän aina hameita ja korkkareita, ostin Tähtien sota-printtipaidan. Itse asiassa kaksikin, toisen itselleni ja toisen veljelleni. Ja ennen kuin te sanotte mitään, niin se oli tosi hieno, halpa ja siinä oli Darth Vader. Että haloo!

• ollut katsomassa Cristiano Ronaldon ja muiden realilaisten pallotaiturointia Malagaa vastaan (kaunis kiitos muuten Cristianolle, joka läväytti kolme maalia saman ottelun aikana juuri sen ainoan kerran, kun minä olin katsomassa).

• Täydentänyt jokaisen Madridissa vähänkään pidemmän aikaa viipyvän taiteen ystävän pyhän kolminaisuuden, eli olen vihdoin käynyt Thyssen-Bornamiszan ja Reina Sofian lisäksi El Pradon museossa. Sekin oli hienoa. Ihminen jää aika sanottomaksi, kun pääsee katsomaan niin montaa suurta taiteilijaa (Goya, Velazquéz, Tiziano, El Greco, Rembrandt, Rafaello yms.) yhden reissun aikana. Tällä hetkellä tosin uneksin Thyssen-Bornamiszan uudesta tilapäisnäyttelystä, jonka aiheena on "Heroínas" eli sankarittaret, ja tiedossa olisi mm. Frida Kahloa, jota minä en kykene sivuuttamaan missään nimessä.

• Syönyt ulkona häpeämättömän monta kertaa saman viikon aikana (pappa betalar), ja jopa maistanut paikallisherkkua eli churroja ensimmäisen kerran koko Madridissa oloaikanani.

• Katsonut järkyttävän huonoa kanavaa, jonka tarkoituksena olisi opettaa espanjalaisia puhumaan englanniksi, ja vielä järkyttävämpää kanavaa, jolta tulee pelkästään lattaritelenoveloita tai sitten paikallista versiota Big Brotherista. Kehtaako tässä myöntää ääneen, että onnistuin jopa lähes koukuttumaan muutamasta telenovelasta?

• Ystävystynyt herttaisen vanhan espanjalaisen herrasmiehen kanssa, joka työskentelee portinvartijana, ja hänen nimensä on Miguel. (oikeasti, ei missään muualla kuin Espanjassa voi tutustua tällaisiin tyyppeihin).

• Soitellut ja tekstaillut mummoni kanssa, joka oli kuolla ylpeydestä, kun minun kirjoittamani kolumni (tai miksi lie sitä kutsuisi) oli julkaistu paikallislehdessä. Ajattelin myös, että voisin postata sen koluminin myös tänne, jos löytyy innokkaita lukijoita, jotka kannattavat ideaa...?

Kaiken kaikkiaan, Madridiin kuuluu hyvää. Olo on tosin kyllä ollut viime aikoina vähän ristiriitainen: nyt sitä on alkanut tiedostaa senkin, että tämä vaihtoaika täällä ei kestä ikuisesti, ja Suomeenkin on joskus palattava. Toisaalta se on helpotus, että pääsee taas lähelle kaikkea tuttua ja turvallista, ennen kaikkea rakkaita ihmisä, mutta toisaalta, palaaminen on myös ahdistavaa ja pelottavaa. Oleminen täällä on antanut minulle niin paljon, ja tiedän, että vaihtoon lähteminen oli minulle oikea päätös. Tuntuu, että vasta täällä olen oppinut tajuamaan, miten onnellinen ja vapaa ihminen voi olla, joten toisaalta minua hirvittää ajatus, että palattuani Suomeen minusta tulee automaattisesti se sama ihminen, joka olen ollut aikaisemminkin. Ja okei, myönnetään nyt tähän samaan tilitykseen sekin, että pelkään paitsi sopeutumista Suomeen, myös sitä, miten pääsen taas osaksi läheisteni elämää. On todella outoa ja pelottavaa, että ei tiedä juuri mitään sellaistenkaan ihmisten kuulumisista, joita ajatelee rehellisesti joka päivä.

Ehkä hieman mollivoittoiset ajatukseni selittyvät myös sillä, että olen viime aikoina nähnyt liian vähän ystäviäni täällä, ja joutunut jälleen hyvästelemään perheeni, kun he palasivat takaisin Suomeen. Olen myös huomannut, että olen jo sen verran tottunut myös Madridiin, että en tarkastele kaikkea enää niin ruusuisten lasien läpi, sillä tietyt espanjalaiset maneerit käyvät välillä hermoille. Olen yhä äärettömän kiintynyt kämppiksiini, mutta huomaan, että myös heidän tietyt tapansa (erityisesti järjettömän pitkät aamusuihkut, nimimerkillä "sänkyni sijaitsee juuri suihkun vieressä seinän toisella puolella") ovat alkaneet ärsyttää minua. Ja ihan oikeasti, olen yhä tyytyväinen elämääni täällä, mutta normaalia elämää minä täälläkin elän. Normaaliarkea, vaikka sen puitteet poikkeaakin melkoisesti elämästäni Jyväskylässä. Normaaliarkeen nyt kuuluu se, että välillä on näitä tällaisia fiiliksiä.

Huomenna suuntaan jälleen lentokentälle, mutta tällä kertaa menen ystävääni vastaan, joka tulee Suomesta 5 päiväksi kyläilemään tänne Madridiin. Siksi postaan tämän tekstin nyt sitä sen kummemmin viilailematta, sillä jos en postaa sitä nyt, se taas venähtää ties kuinka pitkäksi aikaa. Ja sitähän emme halua, joten tässä jotain uunituoreita ajatuksia, ja vähän vanhempia koneen kätköihin hautautuneita kuvia eräältä perjantailta, jolloin aurinko paistoi vähän kirkkaammin, taivas oli vähän sinisempi, japanilainen ruoka ravintolassa herkullisempaa ja elämä yleensä ottaen parempaa kuin normaalisti.

Yksi Plaza Mayorille johtavista kujista.

Plaza Mayorin upeita rakennuksia...

...joista tämä lienee minun henkilökohtainen suosikkini.

Nämä kuvat puolestaan ovat lähempää Anton Martínin metropysäkkiä, joka sijaitsee alueella, jossa on paljon baareja ja ravintoloita (myös se mahtava japanilainen sijaitsee täällä).

Suorastaan häikäisevän upea mosaiikki.

Näitä maisemia me katselimme Annun ja Niinan kanssa, kun avasimme virallisesti terassikauden täällä Madridissa silloin helmikuun alussa. "Gran Vía, you left speechless, so speechless..."

P.S. Tällä kertaa kuvat on heitetty tänne postauksen loppuun yhdeksi köntäksi, ja tähän löytyy ihan järkevä syy: ne on huomattavasti helpompi ladata yhdellä kerralla. En tiedä miksi, ja itse tykkäisin ennemmin sirotella niitä sinne tänne, mutta nyt en jaksa taistella Bloggerin kanssa sen enempää, joten olkoon. Tehdään tämä sitten Bloggerin tahdon mukaan.