"oscuro"

suom. pimeä, tumma, synkkä, hämärä, valoton

Muutama viikko sitten ei kovinkaan kauniina sunnuntaiaamuna lähdin liikenteeseen jo hyvissä ajoin ennen kymmentä, tarkoituksenani vierailla vihdoin Museo de Américassa. Museo de América on tosiaan erikoistunut Amerikan mantereiden alkuperäiskansojen historiaan, ja sieltä löytyy niin alkuperäiskansojen valmistamaa esineistöä kuin materiaalia espanjalaisten saapumisenkin jälkeen. Syy, miksi tunsin erityisen pakoittavaa tarvetta vierailla kyseisessä museossa on se, että suurin osa täällä opiskelemistani kursseista käsittelee juuri erityisesti Latinalaisen Amerikan historiaa (esim. Amerikan kulttuuria, inkoja ja mayoja). Olin myös kuullut eräiden professorieni kehuvan silmät hehkuen kyseisen museon valikoimia, joten olihan sinne itsekin suunnistettava.

Kunnon perinteistä "Pocahontas"-intiaanimeininkiä, mutta tosin...

...Pocahontaksella ei ollutkaan näin hienoa hattua! Fashionistan versio perinteisestä intiaanipäähineestä?

Mielessäni kävi muutamaan otteeseen, että olisi sitä kyllä voinut nukkua vielä vähän lisää tai lähteä museovisiitille joku toinenkin sunnuntai, kun laahustin matkaan viileänä, sumuisena ja sateisena sunnuntaina. Ja oli se muuten sen verran synkkä ja sateinen sunnuntai, että olo oli melkein kuin olisi kävellyt Tim Burtonin elokuvan lavasteissa. Vastahakoisuuteni kuitenkin karsiutui museon aulassa märän päällystakkini myötä, ja lähdin ystäväni Anitan kanssa pyhiinvaeltamaan syvemmälle museoon. En tiedä mitä odotin kyseiseltä museolta, mutta se oli joka tapauksessa minusta äärimmäisen kiinnostava ja ylitti odotukseni. Kyllä, jo ihan siitäkin syystä, että onhan se aina tuhat kertaa kiinnostavampaa nähdä opiskelemiaan asioita käytännössä kuin jättää tietous pelkän lukemisen, professorin kuuntelemisen ja oman mielikuvituksen varaan. Siellä me historian opiskelijat kilpaa hihkuimme innoissaan huonolla espanjalla, että "Oo, katso nyt tuota ja tuotakin inkojen valmistamaa ruukkua..." ja herättimme varmasti paitsi närkästystä myös huvittuneisuutta muissa museovieraissa (ennen kaikkea varmaan tuota jälkimmäistä), joiden keski-ikä oli suunnilleen 65 vuotta.

Meitä ainakin jopa huvitti useampaan otteeseen nämä erilaiset figuurit, joita museossa oli paljon.  Minusta ainakin mm. tämä pariskunta oli varsin liikuttava näky! Tämän vierailun jälkeen olen tosiaan hyvin vakuuttunut siitä, että myös Amerikan mantereen alkuperäisasukkaat olivat kädentaitajia, ja ehkäpä jossain määrin myös huumoriveikkoja...

Museo oli myös miljöönä varsin viehättävä rakennus, ja minua ihastutti paitsi museon kokoelmien monipuolisuus ja ainutlaatuisuus, myös esineistön looginen jäsentäminen yhtenäisiksi kokonaisuuksiksi. Kyseinen museo ei taida olla yksi suurimmista turistivetonauloista, ihan jo sen sijainninkin takia, sillä museo sijaitsee Moncloassa ja suhteellisen kaukana varsinaisesta ydinkeskustasta, mutta minusta se on vierailemisen arvoinen, jos tuntee vähänkään kiinnostusta aiheeseen. Aikaa kannattaa myös varata, sillä museon kokoelma on erittäin, erittäin laaja. Välillä salit olivat kyllä sen verran hämäriä, että kuvat varsinkaan eivät tahtoneet onnistua, mutta kokoelman säilyminen kunnossa lienee tärkeämpi seikka kuin turistien räpsimien valokuvien onnistuminen.

Espanjalaiset taiteilijan silmin tapahtumat Amerikan mantereella: näin kesytetään villejä alkuasukkaita... (Bloggarin mielipide asiasta voitaneen lukea rivien välistä.)

Rekonstruktioita alkuperäisasukkaiden asumuksista ja etualalla tietysti kanootti, joka oli oikeasti luonnossa ihan mielettömän pitkä!

Pidin myös kovasti museon kaupasta, ja sieltä olisi löytynyt mukaan myös kiinnostavaa luettavaa espanjaksi ja löytyipä sieltä yksi kirja, jonka oli kirjoittanut eräs minua yliopistolla opettavista professoreistani. Olen muutenkin saanut nyt hiljalleen selville, että kyseessä taitaa olla aika merkittävä heppu, häntä on ainakin käynyt tapaamassa Amerikan mantereen kaivauksilla jopa Espanjan kuninkaalliset. Täytyy kyllä myöntää, että itse ostin sivistyksen sijaan taskukokoisen laaman kotiin viemisiksi, ainoa järkevä perustelu tälle hairahdukselle oli se, että minilaama on helpompi kuljettaa kuin kirja, ja huomattavan paljon söpömpi myös!

Ja tässä teille niitä ruukkuja, tosin näissä kuvissa on mayojen, ei inkojen, vaaseja.

Museo kierroksen jälkeen päädyimme kahville lähettyviltä löytyneeseen kahvilaan, emme olleet kumpikaan, en minä eikä Anita, käyneet aikaisemmin varsinaisesti Moncloan alueen ydinkeskustasta, mikä puolestaan sai meidät taas päivittelemään, miten suuri kaupunki Madrid onkaan. Koska oli yhä varhainen iltapäivä, ja kun sää oli mikä oli, kahvilassamme ei ollut meidän lisäksi kuin muutama paikallinen pappa katsomassa formuloita, ja tietysti tiskin takaa löytyi aurinkoisesti hymyilevä Alejandro (kiitos Lady Gagan, kaikki tuntemattomat komeat espanjalaiset nuoret miehet ovat minulle Alejandroja, nyt ja todennäköisesti aina.).  Kaiken kaikkiaan oli varsin miellyttävää istuskella kiireettömästi kahvilassa tarkkaillen ympäristön tapahtumia, ja kankeasta alusta huolimatta tuosta sunnuntaista tulikin lopulta erittäin mukava päivä.

Ja sinne kahvilaan on palattava. Eikä ainakaan vähiten sen Alejandron takia, heh he. ;)

Pahoittelen, että asiaa meikäläisellä tuntui olevan tällä kertaa melko vähän, mutta ainakin saitte paaaljon kuvia! Nyt on jälleen aika toivottaa sekä hyvät yöt että hyvää alkavaa viikkoa, bloggarinne painuu tästä unten maille.

Loppuun vielä jotain, joka oli minusta ehkä Parasta Ikinä: löysimme museosta pyhäinpäivän jäljiltä tällaisen hurmaavan aidon meksikolaishenkisen "Día de Muertos"-alttarin. Ihanuutta, vielä kun pääsisin Meksikoon todistamaan sitä aitoa paikallista "Día de Muertos"-hulinaa, mutta kyllä vielä joku kaunis päivä...!