"el otoño"

suom. syksy

Syksy on vaihvihkaa saapunut myös tänne Madridiin. Käytän ilmaisua vaivihkaa, sillä vielä lokakuun lopussa ja aivan marraskuun alussa päivisin saattoi asteet kohota jopa +25 asteen tuntumaan, vaikka aamuisin oltiin jo silloin lähempänä nollan maagista rajapyykkiä. Nyt on tilanne kuitenkin muuttunut, ja asteet ovat päivisin siinä +13 asteen tienoilla, ja aamulla ollaan yhä vaan lähempänä nollaa.... Ja lehdet ovat lähes tippuneet puista. Minulta kysyttiin, ennen kuin lähdin tänne Madridiin, että tippuuko täällä lehdet syksyisin puista, vai säilyvätkö ne peräti yli talven. Tuolloin en tiennyt vastausta, mutta nyt tiedän: kyllä ne tippuu. Ei tarvitse kuin vilkaista ulos ikkunasta saadakseen todistusaineistoa tälle väitteelle.

Syksyinen Madrid, näyttämönä tällä kertaa toimii Reina Sofian sisäpiha.

Tällaista suomalaisen "ja talvitakkihan otetaan esille vasta kun sitä ilman ei pakkasilla pärjää"-mentaliteetin omaavaa on kyllä huvittanut katsella sivusta, miten paikalliset kaivoivat villakangastakit esille kuin taikaiskusta kuun vaihduttua marraskuuhun, ja pitivät niitä tiukasta yllä silloinkin kun päästiin vielä lähemmäs +25 astetta. Kiehtovaa kontrastia tähän antoi vielä se, miten jotkut (selvästi ulkomaalaiset) kulkivat autaasti hymyillen tuolloin vielä t-paidoissa. (Jos jotakuta kiinnostaa, miten itse menettelin, niin aamuisin pidin syystakin yllä, ja iltapäivällä kuljin neuletakissa, ja aivan hyvin pärjäsin niillä keinoin vilustumatta kertaakaan.). Kyllä on tehnyt useammankin kerran mieli nykäistä hihasta lämminveristä espanjalaista, joka on hautautunut takkiin ja kaulaliinaan niin syvälle, että otsalaki ja silmät ehkä vielä vähän pilkistävät esiin, ja neuvoa, että "Voi kuulkaa, menkäähän Suomeen helmikuussa, niin tiedätte mihin ilmastoon ne villakangastakit on suunniteltu".

Viikot menevät täällä hämmentävän nopeasti, sillä arkisin luentojen lisäksi päivittäiseen ohjelmaani kuuluu jonkinlainen kuntosali sekä kauppa/posti/siivous/pyykkäyskombinaatio. Ja kun viikonloput pyrin viettämään kulttuurin parissa, useimmiten sitä herää vasta sunnuntaina huomaamaan, että "No kas vain, taas on uusi viikko kulunut." Koska arkeeni täällä ei nyt mitään aivan hirveän jännittävää kuulu, lukuunottamatta tietysti satunnaisia kohtaamisia paikallisten kanssa (espanjalaisilla on taito aloittaa keskustelu mitä oudoimmissa paikoissa mitä oudoimmista aiheista), kerron siis mieluummin yrityksistäni sivistää itseäni.
Vaikka tosin, täytyy myöntää, että olen suunnitellut kirjottavani jokusen postauksen myös aivan tavallisesta arjestani täällä, jos se ketään nyt kiinnostaa.

Yksityiskohta Pablo Pícasson "Guernicasta"...

...Ja tässä itse "Guernica" kokonaisuudessaan. Tätä lähempää (tai parempaa) kuvaa en saanut, sillä teos oli paitsi turistien, myös vartijoiden ympäröimä. Pyrkimyksenäni oli saada ylipäätään kuva, jossa näkyy teos kokonaisuudessaan, mikä loppujen lopuksi onnistui ainakin jossain määrin.

Reilu viikko sitten lauantaina sain ylitettyä vihdoin itseni, ja löysin itseni yhdestä Madridin taiteen pyhään kolminaisuuteen kuuluvasta taidemuseosta: Museo Nacional Centro de Arte Reína Sofiasta. Ja käytän termiä "ylittää itseni", sillä olen asunut Madridissa jo yli kaksi kuukautta, mutta ennen tuota kyseistä reissua en ollut käynyt yhdessäkään museossa täällä, puhumattakaan tähän pyhään taiteen kolminaisuuteen vihkitymisestä. Kyseisen museon kokelmiin kuuluu ennen kaikkea enemmän modernia taidetta, kuten Míroa, Picassoa ja Dalía. Reina Sofían kuuluisin teos lieneekin Picasson Guernica, joka tosiaan kuvaa Espanjan sisällissodan kauhuja, jos joku ei vielä sattumoisin ole tätä taustoitusta kuullut. Olen taiteen ystävä, mutta en asiantuntija, mistä johtuen säästän teidät tekotaiteellisilta analyyseiltä, jotka oikeasti perustuvat allekirjoittaneen omiin "no kun musta tuntuu"-mielipiteisiin. Isken kyllä tähän muutaman kuvan mukaan, jotta kälätykseni ei käy liian tylsäksi, ja erittelen myös vähän, mitä tunteita Reína Sofia minussa herätti.

Míroa, ja en edes teeskentele, että tajuaisin, mistä tässä on kyse.

Uskokaa tai älkää, tässä näette Salvador Dalía. Itse pidän enemmän tästä Dalín realistisemmasta tyylistä kuin hänen välillä jopa ahdistavastakin puolelle menevästä surrealismistaan, mutta nämä ovat taas niitä mielipidekysymyksiä. Makunsa kullakin.

Vietin Reina Sofiassa siis erään syksyisen lauantai-illan, ja mikä lienee köyhälle ulkomaalaiselle opiskelijalle kaikista parasta, kyseiseen museoon pääsee ilmaiseksi esim. lauantaisin kello 14.30 eteenpäin. Seuranani oli myöskin täällä vaihdossa oleva unkarilainen ystäväni Anita, jolta (luvan kanssa) pöllittyjä kuvia on myös nähty tämän blogin puolella. Tarkoituksenamme oli kiertää Reina Sofian pysyväisnäyttelyt, sillä halusimme nähdä nimenomaan niitä kaikista kuuluisimpia taideteoksia.

Tämän teoksen tekijän nimi on kadonnut täydellisesti mielestäni, mutta ihastuin kuvan meksikolaishenkisyyteen, josta ainakin minulle tuli mieleen Frida Kahlo.

Reina Sofiassa on myös huomattavan paljon Espanjan sisällissotaan liittyvää materiaalia, kuten propagandajulisteita ja valokuvia. Tämä osa museosta oli mielestäni varsin kiinnostava, ja suosittelen sitä kaikille, jota kyseinen aihe kiinnostaa.

Saimme kierrettyä varsin kiitettävissä määrin Reina Sofian näyttelysaleja, mutta itse olin hieman pettynyt, kun osaan saleista ei päässyt ollenkaan kunnostustöiden takia. Olen itse asiassa törmännyt samaan ilmiöön täällä muuallakin museoita kiertäessäni, mistä olen vetänyt johtopäätöksen, että espanjalaiset ilmeisesti ryhtyvät kunnostustöihin näin syksyisin heti kesäisen turistirysäkauden päätyttyä. Lisäksi olin ehkä vähän pettynyt myös Reina Sofian valikoimaan, sillä kyseisen taidemuseon painopiste on tosiaan ennen kaikkea modernimmassa taiteessa, ja minä taas olen enemmän sellaisen perinteisen ns."Vermeer-linjan" kannattaja. Mutta nyt minä kyllä vähän yleistän, sillä tokihan kyseisestä museosta löytyi myös kiinnostaviakin teoksia, ja vähän vanhempaakin tuotantoa, kuten vaikkapa vanhaa tuttuamme Francisco Goyaa.

Ihastuin tämän teoksen sadunomaiseen ja surrealistiseen käsitykseen maailmasta, olisin jaksanut tuijottaa tätä teosta vaikka kuinka kauan. Myös värien käyttö oli mielestäni tässä työssä aivan upeaa. (Niin, ja tämä teos ei tosiaan millään tavalla liity Goyaan, vaikka kuva onkin sijoitettu heti Goyan mainitsemisen perään. Kyseessä on vain bloggarin pirulliset mielihalut johtaa harhaan lukijoitaan.)

Tämä teos on ehdoton suosikkini Reina Sofían kokoelmista. Teoksen on tehnyt Hermenegildo Anglada Camarasa (on siinä vanhemmat keksineet melkoisen nimen jälkikasvuleen), ja kyseessä on kreivitär Sonia de Klameryn muotokuva. Niin tekijä kuin mallikin olivat minulle aivan uusia tuttavuuksia, mutta ihastuin kovasti teoksen värien käyttöön, elävyyteen ja ennen kaikkea tunnelmaan. Valitettavasti tämäkään teos ei pääse oikeuksiinsa nopeasti nappaamassani valokuvassa.

Minussa intohimoja herättivät myös Reina Sofian kattoterassi, sisäpiha ja museokauppa: kattoterassi ennen kaikkea upeiden maisemien takia, ja toki minun tuli räpsittyä lähes hävyttömän paljon kuvia sieltä, vaikka tässäkään tapauksessa kuvat eivät valitettavasti tee oikeutta kyseiselle paikalle. Sisäpiha oli taas ihanan tunnelmallinen,  ja siellä saattoi oikein aistia syksyn tulon. Paikan hieman synkeä romanttisuus herätti minussa halun puhjeta laulamaan Oopperan kummituksen soundtrackia, mutta tunsin empatiaa kanssaihmisiäni kohtaan, joten jätin laulut laulamatta (Okei, ollessani illalla yksin kotona huudatin elokuvan soundtrackia hoilaten itse kilpaa päälle, mutta tätä todistamassa eivät olleet edes kämppikseni). Ja mitä puolestaan museokauppaan tulee, niin minä nyt satun rakastamaan hyviä museokauppoja ja varmaan kaikki, jotka tuntevat minut, tuntevat myöskin intohimoni kauniita taidepostikortteja kohtaan. Tämä kokoelma karttui jälleen kerran Reina Sofian museossa.

Reina Sofían kattoterassi, ja upeat maisemat Madridin kattojen yli.

Syksyinen lauantai-ilta jatkui kahvilaan, jossa nautittiin amarettokahvia (lisää tähän tuhat sydäntä perään), ja sen jälkeen lähdimme vielä vähän kävelemään Solilta Chuecan suuntaan. Kiitos täällä vierailleiden suomalaisten ystävieni, opin tuntemaan Chuecan alueen, enkä sen jälkeen ole ollut entiseni. Ystävilläni oli tosiaan vuokralla asunto Chuecan alueella, ja ihastuin täysin kyseisen kaupunginosan boheemiin ilmapiiriin ja erikoisiin pikkuputiikkeihin. Illalla Chueca saattaa olla ehkä vähän turhankin menevä ja joidenkin mielestä jopa raju, mutta itse suosittelen vierailua kyseiselle alueelle vaikkapa päiväisaikaan, sillä Chuecassa on aivan ihania kauppoja, joista voi löytää aivan mitä vain, ja hintatasokin on (ainakin jossain paikoissa) alhaisempi kuin aivan Solin ytimessä. Oikeasti omaperäisten lahjojen etsijälle alue on siis vierailun arvoinen!

Amarettokahvi, ja bloggarin rakastava katse.

Koska minulla on tällä hetkellä teknisiä vaikeuksia (jotka eivät tällä kertaa johdu minusta, vaan minusta riippumattomista tekijöistä, kuten siitä, että minulla tuntuu olevan aina vain enemmän ongelmia Bloggerin kanssa, grr!), päätän tämän postauksen tähän ja palaan asiaan vähän myöhemmin. Lupaan, että tällä kertaa se vähän myöhemmin tarkoittaa vielä tätä viikkoa. Tarkoitus olisi kirjoittaa jotain ainakin vierailustani Museo de Américaan ja Museo Arqueológicoon, joten luvassa on taas ainakin tuhat määrin kuvia.

Mutta nyt Espanjan kirjeenvaihtaja vaikenee taas hetkeksi ja painuu opiskelemaan inkojen sekä mayojen kulttuureita...

Näissä merkeissä siis ensi kerralla!

Kuva Museo de América kokoelmista. Tuo toisena vasemmalla oleva kammotus on muuten ihan oikea kutistettu ihmisen pää.