"echarse menos de alguien"

suom. ikävöidä tai kaivata jotakuta

Viime aikoina olen viettänyt aikaa seuraavilla tavoilla:

• Helmikuun viimeinen viikonloppu oli häkellyttävän lämmin, mikä johti tietysti siihen, että menimme ensin juomaan viiniä puistoon, sieltä terassille, sieltä katsomaan jalkapalloa baariin, ja sieltä trendikkäämpään baariin mojitoille. Ilta siis vähän venähti, mutta oli se kyllä sen arvoista.

• Seuraavana päivänä saimme vielä raahattua itsemme El Rastron torille, josta löysin synttärilahjan ystävälleni ja kiinalaisen antiikkipiipun itselleni. Jokainen, joka tuntee rakkauteni xxxHOLiC-mangasarjaa kohtaan tietää, että olen haaveillut juuri sellaisesta piipusta, vaikka en poltakaan itse enkä myöskään aio aloittaa. Mutta voi kun se piippu on HIENO!

• lintsannut luennoilta ja kuntosalilta...

• ..ja viettänyt sen sijaan Madridissa vierailleen perheeni kanssa laatuaikaa.

• hypettänyt Tähtien sotaa veljeni kanssa El Corte Inglés-tavaratalon yläkerrassa, jonne on jostain syystä lyöty pystyyn kunnon näyttely tämän George Lucasin lempilapsen kunniaksi. Saattaa olla, että myös intouduimme vähän liikaakin eläytymään mukaan, mikäli kamerastani löytyneistä kuvista voi mitään päätellä. Niin, ja MINÄ, joka pidän aina hameita ja korkkareita, ostin Tähtien sota-printtipaidan. Itse asiassa kaksikin, toisen itselleni ja toisen veljelleni. Ja ennen kuin te sanotte mitään, niin se oli tosi hieno, halpa ja siinä oli Darth Vader. Että haloo!

• ollut katsomassa Cristiano Ronaldon ja muiden realilaisten pallotaiturointia Malagaa vastaan (kaunis kiitos muuten Cristianolle, joka läväytti kolme maalia saman ottelun aikana juuri sen ainoan kerran, kun minä olin katsomassa).

• Täydentänyt jokaisen Madridissa vähänkään pidemmän aikaa viipyvän taiteen ystävän pyhän kolminaisuuden, eli olen vihdoin käynyt Thyssen-Bornamiszan ja Reina Sofian lisäksi El Pradon museossa. Sekin oli hienoa. Ihminen jää aika sanottomaksi, kun pääsee katsomaan niin montaa suurta taiteilijaa (Goya, Velazquéz, Tiziano, El Greco, Rembrandt, Rafaello yms.) yhden reissun aikana. Tällä hetkellä tosin uneksin Thyssen-Bornamiszan uudesta tilapäisnäyttelystä, jonka aiheena on "Heroínas" eli sankarittaret, ja tiedossa olisi mm. Frida Kahloa, jota minä en kykene sivuuttamaan missään nimessä.

• Syönyt ulkona häpeämättömän monta kertaa saman viikon aikana (pappa betalar), ja jopa maistanut paikallisherkkua eli churroja ensimmäisen kerran koko Madridissa oloaikanani.

• Katsonut järkyttävän huonoa kanavaa, jonka tarkoituksena olisi opettaa espanjalaisia puhumaan englanniksi, ja vielä järkyttävämpää kanavaa, jolta tulee pelkästään lattaritelenoveloita tai sitten paikallista versiota Big Brotherista. Kehtaako tässä myöntää ääneen, että onnistuin jopa lähes koukuttumaan muutamasta telenovelasta?

• Ystävystynyt herttaisen vanhan espanjalaisen herrasmiehen kanssa, joka työskentelee portinvartijana, ja hänen nimensä on Miguel. (oikeasti, ei missään muualla kuin Espanjassa voi tutustua tällaisiin tyyppeihin).

• Soitellut ja tekstaillut mummoni kanssa, joka oli kuolla ylpeydestä, kun minun kirjoittamani kolumni (tai miksi lie sitä kutsuisi) oli julkaistu paikallislehdessä. Ajattelin myös, että voisin postata sen koluminin myös tänne, jos löytyy innokkaita lukijoita, jotka kannattavat ideaa...?

Kaiken kaikkiaan, Madridiin kuuluu hyvää. Olo on tosin kyllä ollut viime aikoina vähän ristiriitainen: nyt sitä on alkanut tiedostaa senkin, että tämä vaihtoaika täällä ei kestä ikuisesti, ja Suomeenkin on joskus palattava. Toisaalta se on helpotus, että pääsee taas lähelle kaikkea tuttua ja turvallista, ennen kaikkea rakkaita ihmisä, mutta toisaalta, palaaminen on myös ahdistavaa ja pelottavaa. Oleminen täällä on antanut minulle niin paljon, ja tiedän, että vaihtoon lähteminen oli minulle oikea päätös. Tuntuu, että vasta täällä olen oppinut tajuamaan, miten onnellinen ja vapaa ihminen voi olla, joten toisaalta minua hirvittää ajatus, että palattuani Suomeen minusta tulee automaattisesti se sama ihminen, joka olen ollut aikaisemminkin. Ja okei, myönnetään nyt tähän samaan tilitykseen sekin, että pelkään paitsi sopeutumista Suomeen, myös sitä, miten pääsen taas osaksi läheisteni elämää. On todella outoa ja pelottavaa, että ei tiedä juuri mitään sellaistenkaan ihmisten kuulumisista, joita ajatelee rehellisesti joka päivä.

Ehkä hieman mollivoittoiset ajatukseni selittyvät myös sillä, että olen viime aikoina nähnyt liian vähän ystäviäni täällä, ja joutunut jälleen hyvästelemään perheeni, kun he palasivat takaisin Suomeen. Olen myös huomannut, että olen jo sen verran tottunut myös Madridiin, että en tarkastele kaikkea enää niin ruusuisten lasien läpi, sillä tietyt espanjalaiset maneerit käyvät välillä hermoille. Olen yhä äärettömän kiintynyt kämppiksiini, mutta huomaan, että myös heidän tietyt tapansa (erityisesti järjettömän pitkät aamusuihkut, nimimerkillä "sänkyni sijaitsee juuri suihkun vieressä seinän toisella puolella") ovat alkaneet ärsyttää minua. Ja ihan oikeasti, olen yhä tyytyväinen elämääni täällä, mutta normaalia elämää minä täälläkin elän. Normaaliarkea, vaikka sen puitteet poikkeaakin melkoisesti elämästäni Jyväskylässä. Normaaliarkeen nyt kuuluu se, että välillä on näitä tällaisia fiiliksiä.

Huomenna suuntaan jälleen lentokentälle, mutta tällä kertaa menen ystävääni vastaan, joka tulee Suomesta 5 päiväksi kyläilemään tänne Madridiin. Siksi postaan tämän tekstin nyt sitä sen kummemmin viilailematta, sillä jos en postaa sitä nyt, se taas venähtää ties kuinka pitkäksi aikaa. Ja sitähän emme halua, joten tässä jotain uunituoreita ajatuksia, ja vähän vanhempia koneen kätköihin hautautuneita kuvia eräältä perjantailta, jolloin aurinko paistoi vähän kirkkaammin, taivas oli vähän sinisempi, japanilainen ruoka ravintolassa herkullisempaa ja elämä yleensä ottaen parempaa kuin normaalisti.

Yksi Plaza Mayorille johtavista kujista.

Plaza Mayorin upeita rakennuksia...

...joista tämä lienee minun henkilökohtainen suosikkini.

Nämä kuvat puolestaan ovat lähempää Anton Martínin metropysäkkiä, joka sijaitsee alueella, jossa on paljon baareja ja ravintoloita (myös se mahtava japanilainen sijaitsee täällä).

Suorastaan häikäisevän upea mosaiikki.

Näitä maisemia me katselimme Annun ja Niinan kanssa, kun avasimme virallisesti terassikauden täällä Madridissa silloin helmikuun alussa. "Gran Vía, you left speechless, so speechless..."

P.S. Tällä kertaa kuvat on heitetty tänne postauksen loppuun yhdeksi köntäksi, ja tähän löytyy ihan järkevä syy: ne on huomattavasti helpompi ladata yhdellä kerralla. En tiedä miksi, ja itse tykkäisin ennemmin sirotella niitä sinne tänne, mutta nyt en jaksa taistella Bloggerin kanssa sen enempää, joten olkoon. Tehdään tämä sitten Bloggerin tahdon mukaan.