"el fin"

suom. loppu

Huomanna olisi sitten aika palata takaisin Suomeen, tällä kertaa pysyvästi. Olotila? No, sitä on sanoin aika vaikea edes kuvailla, olo on nimittäin yhtä aikaa surullinen ja haikea, vaikka toisaalta tuntuu myös siltä, että nyt sitä alkaa olemaan valmis lähtemään. Tavallaan tuntuu siltä, että aika täällä on oikeasti tulossa päätökseen ja niin sen kuuluukin olla, sillä olen koko ajan lähes tuskallisen tietoinen siitä, että ylihuomenna tähän aikaan olen jo kovastikin kotimaassani. Kuten eräs vaihtariystäväni totesi minulle vähän aikaa sitten: "Vaikka yksi kausi elämästä loppuukin, se tarkoittaa toisen alkua". En voisi olla enempää samaa mieltä.

Viime viikkoa edeltävällä viikolla veljeni tuli käymään täällä Madridissa ja meillä oli tosi hauskaa yhdessä (kuten jo arvatakin saattoi), mutta muuten aika on melko tehokkaasti uponnut lähinnä opiskeluun (vannon, että välillä ainoa asia, mikä on saanut meikäläisen pysymään kaikkien noiden lukuisten töiden ohella järjissäni, on ollut edellisessä postauksessa mainitsemani Supernatural. Olen tietoinen kyseisen tunnustuksen säälittävyydestä, mutta mikään ei horjuta rakkauttani  henkeni jo useaan otteeseen pelasteisiin Winchesterin veljeksiin.). Olen melko varma, että osittain armoton kyllästymiseni täkäläisen yliopiston opetuksen tasoon ja turhautumiseni töiden määrään vaikuttaa noususuhdanteisesti halukkuuteeni palata takaisin Suomeen, mutta mikäs siinä, palattavahan tässä on joka tapauksessa.

Madridin kaupungin symboli on siis karhu ja madroño-puu, mutta sateenvarjo ja lankakerä on kyllä ihan jonkun ulkopuolisen lisäämään rekvisiittaa, vaikka ne lisäävätkin huomattavasti nallen hellyyttävyystasoa. 

Nuorten madridilaisten taiteellinen näkemys peruskapitalistista.

Tässä vähän kuvamateriaalia siitä, miltä Madridin keskusaukiolla eli Puerta del Solilla näyttää mielenosoittajien otettua vähän taiteellisia vapauksia koristelussa.

Niin, ja ne mielenosoittajat ovat väsänneet paikalle myös hökkelikylän, jossa innokkaimmat asuvat jossain telttaa kaukaisesti muistuttavissa asumuksissa.

Tässä vaiheessa kuuluisi varmaan kirjoittaa jotain introspektiivistä roskaa henkisestä kasvusta, mutta tällä hetkellä en oikein edes tiedä, mistä itse voisin aloittaa reflektioni. Kulunut vuosi ei ole ollut helppo, mutta en silti kadu enkä ole kertaakaan katunut päätöstäni tulla tänne vaihtoon. Onko kukaan ikinä väittänyt, että ne elämän tärkeimmät ratkaisut olisivat niitä helpoimpia? Uskallan väittää, että monesti se menee päinvastoin: ne vaikeat ratkaisut vaativat enemmän rohkeutta, päätöksen tekemistä ja muutosta, ja elämässä nyt on pakko kulkea eteenpäin, jos haluaa kokea elämällä olevan edes jossain tasolla järkeä tai kehittyä ihmisenä.

Olen kiitollinen tästä kuluneesta vuodesta. Asioista, joita olen kokenut. Paikoista, joissa olen käynyt. Muistoista, joita olen täällä saanut. Ennen kaikkea ihmisistä, joihin olen tutustunut. Mutta ehkä kuitenkin kaikista eniten olen iloinen ja kiitollinen siitä, että tunnen itseni nyt paremmin. Tiedän omat voimavarani ja kykyni paremmin, ja sanotaanko vaikka, että jos ihminen selviää 9 kuukautta Espanjassa lähtöpisteenä se, että ei tunne täältä ketään ja espanjankin taso on vähän sitä sun tätä, niin kyllä se kasvattaa itseluottamusta ja uskoa omaan pärjäämiseen. Toisin sanoen olen tajunnut täällä sen, että ihminen selviää mistä tahansa kunhan jaksaa uskoa ja yrittää eikä anna periksi. Jotenkin minusta tuntuu, että tästää valaistumista lähentelevästä ajatusmaailman mullistuksesta tulee olemaan jatkossa vielä paljonkin hyötyä.

Katutaidetta madridilaismielenosoittajien tyyliin.

Ja "siirtolapuutarhaeleganssia" madridilaiseen tyyliin, nyt ei ihan olla Strömsössä...

Jopa metron sisäänkäynnit on käytetty hyödyksi propagandan levittämiseen.

Näkymä Puerta de Solin yli vielä ylhäältä katsottuna.

On myös toisaalta ollut haikea jättää hyvästejä ihmisille, joihin olen tutustunut vaihtoni kautta. Vaikka monia varmasti tulen vielä näkemään ja pitämään heidän kanssaan yhteyttä, on varmasti myös niitä, joita en enää koskaan näe. Mutta olen kuitenkin iloinen, että tulin tänne Madridiin ja tutustuin heihin kaikkiin, sillä olen tämän vuoden jälkeen entistä vakuuttuneempi siitä, että jokaisella kohtaamisella on väliä ja ne kaikki jättävät oman jälkensä. Tulen monesti lämmöllä muistelemaan nimittäin myös niitä kaikkia arkipäiväisiä kohtaamisia, jolloin kirjastontäti tai kuntosalin ohjaaja on pelastanut päiväni muutamalla ystävällisellä sanalla.

Järjettömän idyllinen katu, jonka kautta kuljen aina metro asemalta kotiin. Rakastan tätä katu palavalla intohimolla, siitä johtuen isken tähän nyt useamman kuvan kyseisestä kadusta.

Nämä talot, ah niin ihania!

Aitoa espanjalaista esikaupunkialuetta.

Siis oikeasti, miksi jopa vähän rähjäiset ja ränsistyneetkin talot näyttävät niin pirun hurmaavilta?

Haluan myös esittää nöyrimmät kiitokseni teille kaikille ihanille ihmisille Suomessa, jotka olette seuranneet Espanjan kuulumisia blogini kautta. Tiedän, että olen erittäin kaukana aktiivisesta bloggarista, mutta toivon, että minun tapauksessani laatu on korvannut määrän. Kuvia laitan surutta tähän postaukseen enemmän kuin laki sallii, sillä haluan näyttää kuvia siitä, miltä legendaariset Espanjan mielenosoitustunnelmat näyttävät paikan päällä Madridissa ja haluan myös näyttää pari kuvaa vielä täältä asuinalueeltani Valdezarzasta. Postauksen sentimentaalisuutta perustelen sillä, että sentimentaalisuus kuuluun olennaisesti lähtemiseen liittyvään haikeuteen ja piste. Olkaa kiitollisia, etten ole sentään laittanut taustamusiikiksi tähän soimaan Frank Sinantran "My Wayta".

Voi olla, että kirjoitan vielä tänne blogille kerran kuulumisiani palattuani Suomeen tai voi olla, että se jää tekemättä, mutta joka tapauksessa kiitän teitä kaikkia lukijoita yhdessä ja erikseen. Kiitos, ja toivottavasti olette nauttineet tästä virtuaalimatkasta Madridiin. Lähetän teille virtuaalisesti Espanjan auringon lämpöä (täällä on nimittäin tällä hetkellä vähän turhankin hikevää) sinne pohjoisempaan ja toivon teille kaikkea hyvää.

Tavataan taas!
Besos, Ansku

Olen ihan erityisen ihastunut tähän taloon ja tuohon suloiseen parvekkeeseen.

Olo oli kyllä oikeasti kuin jollain paparazzilla kun räiskin kuvia kaikkien mahdollisten talojen pihoista.

Ja vähänkö haluaisin tuollaisen puun takapihalle!

Ja tähän on hyvä päättää: Calle Sinesio Delgado, joka näkyy myös tääältä minun huoneeni ikkunasta.  Tässä kuvassa kauempana näkyvät tornit ovat pankkirakennuksia Madridin "moderneimmasta" kaupungin osasta.